sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Syöttis

Koska olen taipuvainen etsiskelemään vauvatarvikkeet huutiksesta turhankin hyvissä ajoin etukäteen, hain lämpöpussia elokuussa ja syöttötuolia nyt (vauva on 3 kk). Tällä hetkellä olen ajatellut käytettyä Artekin 616:ta tai Puusepänliike Hanneksen Onni-syöttötuolia, jota hehkutin aiemmin. Jälkimmäinen taitaa olla sen verran uusi, ettei niitä oikein löydy käytettynä, ensimmäistä taas en ostaisi uutena myöskään siksi, että hinta pyörii neljänsadan tietämissä.

kuva: puusepanliikehannes.fi

Sekä 616:n että Onnin huono puoli on kuulemani mukaan kiikkeryys. Kovin tukevaa syöttötuolia ei tosin taida olla olemassakaan, jos vaatimuksena on pieneen tilaan mahtuminen. Minun fysiikantajuni mukaan tukevuus nimittäin edellyttää joko melko suurta tukipinta-alaa, mataluutta (jolloin tuoli ei sovi normaalikorkuisen ruokapöytämme ääreen) tai pöytään ruuveilla tai vastaavalla pitävällä systeemillä kiinnittämistä, jolloin istuimen siirtäminen tarvittaessa olisi hankalaa.
kuva: artek.fi


Koska erityisesti me äidit jakelemme erittäin mielellämme vinkkejä (pyydettiin niitä tai ei), toivoisin mammalukijoilta vinkkejä siihen, mitä syöttötuolihankinnoissa kannattaisi ottaa huomioon. Tiedän, että TrippTrapp on monen mielestä Ainoa Oikea syöttötuoli enkä kyseenalaistakaan sen toimivuutta, mutta ulkonäkö ei miellytä minua ja lisäksi se vie liikaa tilaa (vaikka on toki tästä johtuen tukeva). Myöskään muunneltavuutta en kaipaa: syöttötuoliajan jälkeen lapselle hankitaan riittävän korkea ja sopivan kokoinen "oikea tuoli" ja syöttis jää joko mahdolliselle nuoremmalle sisarukselle tai myydään eteenpäin. Myytävyyden kannalta TrippTrapp olisi varmaankin paras, mutta uskoisin, että myös esimerkiksi Artekille tai Onnille löytyisi ottaja. Kuulisin mielelläni kokemuksia erityisesti noista kahdesta, joihin olen ihastunut pelkästään suomalaisuuden ja ulkonäön perusteella.

Ainiin, tämä alla olevan kuvan (ilmeisesti ruotsalainen?) Stephan Gip Original Design on myös kiva! Tutustuin siihen niinkin hienossa designmestassa kuin Viking Linella. En tosin tiedä, myydäänkö niitä vain ravintoloiden käyttöön.


14 kommenttia:

  1. Mä en pysty syöttötuoli-asiassa auttamaan (meillä oli joku TrippTrapp-kopio...) mutta tulinpa sanomaan että tuo eka on kyllä hieno!

    VastaaPoista
  2. Mites Rinki? Muotokieli samantyylinen ja jossakin blogissa siitä oli juttuakin.
    Meillä on Tripp Trapp ja itsekin kuvittelin sen jotenkin isommaksi, mutta hyvin mahtuu ahtaaseenkin keittiöön ja on kyllä loistava juuri sen vakauden vuoksi.

    VastaaPoista
  3. Sari: minustakin se on tosi hieno, mutta kaipaisin ennen ostopäätöstä käytännön kokemuksia siitä eikä niitä tunnu oikein olevan kellään. voi olla, että pitää hankkia niitä itse :)

    Nitta: rinki on myös kiva, mutta onni on minusta hienompi enkä kuitenkaan kaipaa muunneltavuutta. tykkään tällaisista pelkistetyistä malleista, joissa ei ole liikaa, tai ollenkaan, liikkuvia osia.

    VastaaPoista
  4. Mihin tuoliin ikinä päädytkin, varmista, että se taatusti pysyy pystyssä. Kokemuksella voin sanoa, että kun jälkikasvulle iskee kesken ruokailun kunnon itku-potku-uhma-raivari, niin silloin todellakin mitataan tuolin pystyssäpysyvyys/kiikkeryys...

    VastaaPoista
  5. Lilla company: sitä olen juuri pohtinutkin ja luulen, että mikään näistä ei pysy pystyssä, jos lapsi saa potkaistua pöydän reunasta vauhtia... pystyssä pysyvät taitaa vaan kaikki olla myös tilaavieviä, ellei tee jotain pöytäänsitomispatenttia. tarkoitan siis tuolin sitomista pöytään, en lapsen :)

    VastaaPoista
  6. Hihii, erittäin hyvä tarkennus tohon sun kommentin loppuun ;) Meillä siis TrippTrapp ja hyvin ollaan pysytty pystyssä :)

    VastaaPoista
  7. Lilla company: aloin vielä miettiä, miksei kotonamme ollut koskaan tuolin kaatumisongelmaa, vaikka pikkusiskoissa riittää pippuria. hoksasin, että siellä asiaan oli yksinkertainen ratkaisu: syöttötuoli oli seinän puolella ja pöytä melko lähellä seinää. pitänee kokeilla samaa :)

    VastaaPoista
  8. Meillä on tuo Artekin, hyvissä ajoin raskauden puolib´välin paikkeilla hankittu ;) Ensimmäisen raskauden jälkeen katselin huutiksesta säännöllisesti mm. Muuramen hoitotasoa ja Artekin syöttötuolia toiveikkaana että lapsi vielä saataisiin. Taso löytyi jo viime vuonna ja keväällä näin ilmoituksen kohtuuhintaisesta sinisestä Artekin tuolista Opettaja-lehdessä ja sepä tuli sitten ostettua ja tuotiin vielä kotiovelle mistä autottomat kiittää :)

    JOten jos jotain tiettyä on mielessä ja myös hintakatto niin et ole ollenkaan liian aikasin liikkeellä ;)

    Yhtään en ole tuota tukevuusasiaa miettinyt, vain muotoilua... Pitää varmaan pöydän ja seinän väliin laittaa varuiksi. Sit joskus puolen vuoden päästä :D

    VastaaPoista
  9. Meillä on lasten toisessa mummolassa tuo Artekin tuoli. Se kyllä on melko kiikkerä, mutta toimii tosiaan sillon, kun on seinän ja päydän välissä. Silleen siis on pakko pitää ton meidän tulisielun kans :) Onhan se kyllä hieno! Ja sisustukseen sopivaksi se sinne ostettiinkin. MeilläKIN tosiaan tripp trapp ja ainoastaan toiseen väriin vaihtaisin ton meidän penkin, vaikka miniasunnossa asutaankin ;) Mua kyllä häiritsee silti siinä merkissä se jumaluus, mikä siinä on joidenkin mielestä. Eikä se musta mikään kovin esteettisesti miellyttävä oo, mut käytännöllisyys painaa meillä niin paljon vaakakupissa :) Eli vaihtaisin ton tummanruskean valkoiseen, vaikka heti!

    VastaaPoista
  10. Onneli ja janna: artekin tuoli on kyllä minun silmääni kaunis ja klassikko. siitä on myös jonkin verran käyttökokemuksia (kiitos teillekin niistä)! olen nuuka, mutta haluaisin ostaa vain laadukkaita tavaroita, joten vähän pakkokin olla aikaisin liikenteessä.

    VastaaPoista
  11. Siis mitä hemmettiä, meillä on ollut tuollainen Artekin tuoli, siis silloin kun itse oon ollut skidi! Vai voiskoahan olla ollut jokin kopio, hintavuuden suhteen jotenkin epäilen että mun vanhemmilla olis ollut varaa ostaa sellanen tuoli. Tosin himassa on aina ollut kaikki kalusteet tyyliin Muurame ja jotain muuta "kestävää" ja ajatonta. Mihinköhän se syöttis on oikein joutunut? Ja noita Onni tuoleja (tai ainakin vastaavia) on keskustan Stockan (Helsinki) yläkerran kahvilassa ja ei niistä ainaskaan ole näkynyt lapsia kaatuneen. :) Siellä voi myös käydä niitä testailemassa.

    VastaaPoista
  12. Bluefly: mulla on vähän sellainen käsitys, että artek oli ennen inhimillisemmän hintainen :) munkin vanhemmilla oli (ja on yhä) paljon artekia, vaikka kamalasti ylimääräistä tuskin on niilläkään ollut ja yleensä elävät muutenkin melko vaatimattomasti.

    VastaaPoista
  13. Heippa, tuosta alimmast atuli ihan mieleen meidän syöttötuoli. Joten laitan sulle linkin, tykkäät varmaan myös hinnasta;)

    http://www.on24.fi/child/vauvan/syottotuolit/14194

    VastaaPoista
  14. Asta K: kiitos linkistä! tuo on kyllä kivan "vanhanaikainen" ja kohtuuhintainen.

    VastaaPoista