keskiviikko 17. elokuuta 2011

Syksyn lehtiä

Kuva kaivettu arkistoistani, siksi siinä on niin vanhoja lehtiä.


Olen viime aikoina taas oikein kunnostautunut lehtitilauksissa. Tilaan lehtiä tavallisesti pätkissä, lehtiä vaihdellen. Tällä hetkellä on meneillään tilausjaksot ainakin Gloriasta, Glorian kodista, Ellestä ja Vauva-lehdestä. Tilaajalahjat ovat nykyään enimmäkseen aivan luokatonta roskaa, mutta toisinaan on jotain ihan järkevääkin. Yleensä mieluummin otan kuitenkin vaikka pari numeroa enemmän lehteä.

Tekisi mieli vielä tilata jokin Elleä suomalaisempi muoti-/naistenlehti, tuon Glorian lisäksi. Kyseeseen tulee lähinnä Trendi tai Olivia, joita olenkin molempia tilannut pitkään. Numeroiden taso vaihtelee mielestäni lehdissä paljonkin, tai sitten eri lukijat vain pitävät eri lehdistä. Monen huonon numeron jälkeen on usein sellainen olo, että voisin lopettaa koko tilauksen, kunnes sitten tuleekin taas jokin todella hyvä lehti.

Teen lehtitilaukseni milloin missäkin, viimeksi käytin lehtikuningas.fi-sivustoa. Siellä näyttäisi nytkin olevan hyviä tarjouksia monesta kivasta lehdestä.

Tämä postaus on osa yhteistyötä lehtikuningas.fi -sivuston kanssa.

7 kommenttia:

  1. http://sanoma.magazine.fi/lahjatilaus/ <-mä tilaan nykyää aina tuolta! jos siis sanoma magazines lehti..

    VastaaPoista
  2. kerron vaan et tilasin suurikäsityön, ja sain lahjaksi aivan hirveen laukun. sitten nyt saakin block-valaisimen. mitäs mittään. tsra

    VastaaPoista
  3. käsbe: joo, tuo on kyllä hyvä ja olen ehtinyt hyödyntääkin. siellä on ihanan paljon valinnanvaraakin tilaajalahjoissa.

    sara: mulle käynyt kans joitain kertoja noin. ei ole kivaa. joskus olen pyytänyt tilauksen ILMAN krääsätilaajalahjaa puhelinmyyjältä, mutta sellaista vaihtoehtoa ei taida olla kun sain sen silti. onneksi oli kyseessä vauvan pussilakanasetti, joka ei sitten ollutkaan niin kamala kuin kuvissa.

    VastaaPoista
  4. Mulla on menny hermot lehtien lukijalahjoihin; aina saa vain toinen toistaan rumempia laukkuja.

    Nyt tilasin olivian 5kk lehdet kun tilaajalahja oli niin mielenkiintoisenkuuloinen: akupunktiokengät. Saa nähdä minkälaiset on. Lehti on kuitenkin yllättävän hyvä.

    VastaaPoista
  5. Kaisa: joo, ne tilaajalahjat on nykyään melkein aina Tunnetun Suunnittelija vain Meidän Lehdellemme suunnittelemia luomuksia :D arvo jopa 200 e. Sitten jotkut raukat yrittää oikeasti kaupitella niitä polyesterlaukkuja huuto.netissä kamalilla hinnoilla. Kokeilepa huvikseen hakea sieltä esimerkiksi hakusanalla Tiia Vanhatapio tai Lumi.

    VastaaPoista
  6. :D Mäkin muistan sen hirveän Lumin polyesterilaukun, jota löytyi huutiksesta pilvin pimein.

    Olivia on mielestäni tasokas lehti. Peruin sen kuitenkin, kun ärsytti, että irtonumeroita ostamalla sai loppujen lopuksi lehden usein tilaushintaa halvemmalla.

    Tilaajalahjaksi sain vuosi sitten Olivialta kivan kenkärasian. Se on oikeasti kaunis ja suhteellisen tukeva.

    VastaaPoista
  7. Sylvi: minäkin olen saanut olivialta kivan tilaajalahjan: luhdan päiväpeiton parisänkyyn. peruin sen samasta syystä kuin sinäkin, seppälästä sai aikoinaan aina uusimman numeron halvempaan hintaan. ei siinä muuten mitään, kyllä kotiinkantamisesta voisi vaikka vähän maksaakin, mutta kun nimenomaan lupaavat, että kestotilaus on aina halvin tilausmuoto. lähetin heille asiasta myös palautetta.

    VastaaPoista