perjantai 22. heinäkuuta 2011

Mariannekarkki


Tämä mariannekarkki on vienyt huomioni viime päivinä. Vauvaelämässä on ollut paljon opettelemista - vauvan hoito sinänsä (imettämistä lukuunottamatta) on minulle kyllä tuttua, mutta se, että vauvan hyvinvointi on jatkuvasti meidän vastuullamme, on uutta. Mieheni on onneksi ollut nyt isyyslomalla ja minua jännittääkin hieman, millaista vauvan hoito on sitten, kun hän palaa töihin. Vaikka ei hän kyllä ole töissä kuin keskimäärin 8 tuntia päivässä. Mutta mielekkäämpää tekemistä en osaisi kyllä kuvitella kun tämän nuppusuun hoito.

Vauvan vaatteet kaikki huuto.netistä: body Mini Rodini, haaremihousut Polarn o. Pyret ja ballerinasukat Trumpette. Elodie detailsin tuttiketju on Kitschin loppuunmyynnistä, ensimmäisiä raskausajan ostoksia vauvalle. Ja kyllä, käytämme tuttia, vaikka tiedän varsin hyvin sen käyttöön liittyvät riskit imemismotoriikalle.

6 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän ihana pikkuinen! Pystyn suorastaan haistamaan vauvantuoksun pelkästä kuvasta <3

    Kannattaa nauttia miehen isyyslomasta - meillä tuo joutui menemään töihin jo seuraavana päivänä synnäriltä kotiutumisen jälkeen. Jos jotain teen eri tavalla seuraavan lapsen kohdalla, on se juurikin tuo miehen isyysloma! Parin-kolmen viikon jälkeen olisin varmasti pärjännyt jo ihan hyvin yksinkin, mutta silloin parin päivän jälkeen tuntui tosi synkältä jäädä kaksin kotiin vauvan kanssa :/

    Niin, ja muuten tuttiin aion seuraavan tapauksen myös totuttaa! Tämä nykyinen maitohirviö ei ikinä sitä huolinut sitten myöhemmin, ja voi kyllä olisin sitä monet kerrat kaivannut kun kaveri veti itkupotkuraivarit julkisilla paikoilla! :D

    VastaaPoista
  2. Juille: minustakin olisi kyllä ollut tosi synkkää, jos olisin alusta asti joutunut olemaan vauvan kanssa kahdestaan, se on kuitenkin alkuun vielä sen verran stressaavaa. miehellä on ollut tosi joustava työnantaja, vielä kun ottaa huomioon, että hän vasta aloitti tuolla työpaikassa.

    VastaaPoista
  3. hän on oikea ihanuus!
    ps ilmoittele, kun saa tulla ihailemaan ihan livenä :)

    VastaaPoista
  4. aniiti: vaikka ensi viikolla :) kysele vain sopivaa päivää.

    VastaaPoista
  5. Voi pikkuista. Tutti näyttää niin suurelta. Ihana! Onnea vielä.

    Mietin pitkään itsekkin tuon bodyn ostamista. Jos se olisi pitkähihainen ei olisi tarvinnut miettiä hetkeäkään. Nyt jäi kuitenkin hankkimatta. Syys/talvivauvalle t-paita on mielestäni vain niin turha.

    Ja tutista vielä. Mä olen ihan sen puolella. Jos imetys sujuu niin eihän siinä sitten mitään ! Useimmilla vauvoilla kuin imemistarve on vain niin valtava että miksi ei antaisi tuttia jos se kelpaa. Meillä se on ainakin pelastanut niin tuhannet sporamatkat ja muut reissut + itsekseen nukahtamiset.

    Ja lisätään nyt vielä loppuun että kyllä tuo isyysloma on niin hyvä juttu. Tietenkin ettei tarvitse heti yksin kaikkeen alkaa ja opetella, mutta varsinkin isän ja lapsen suhteen luomiselle.

    VastaaPoista
  6. mami go go: minäkin kyllä mietin, tuleeko lyhythihaiselle käyttöä (jotkut vauvathan ovat helteillekin helposti kylmissään lyhythihaisissa), mutta onneksi on tullut.

    tutista olen ajatellut juurikin noin, että joskus saattaisin vielä katua sitä, jos vauvaa ei olisi opetettu tutille :)

    olen alusta asti halunnut, että isä hoitaa vauvaa myös "ihan itse" ja olen käynyt pari kertaa nopeasti alennusmyyntireissuillakin ja jättänyt vauvan isänsä kanssa kotiin. olen ollut kerrallaan pari tuntia poissa, ensimmäisellä kerralla tosin tuli jo puolen tunnin jälkeen sellainen olo, että olen hylännyt oman vauvani ja kamala ikävä. vaikka vauva tietysti pärjäsi isän kanssa ihan yhtä hyvin kuin minunkin kanssani, varsinkin kun kävin kaupungilla imetysten välissä.

    VastaaPoista