torstai 7. lokakuuta 2010

Coco Mademoiselle?

Vaikken enää mikään mademoiselle olekaan, olen ihastunut Chanelin Coco Mademoiselle -tuoksuun. Harkitsen parhaillaan, uskallanko ostaa näin makean tuoksun, pelkään että se saattaa alkaa ällöttää jossain vaiheessa.

Tällä hetkellä käytössäni on Lancômen Hypnôse Senses, johon olen ollut tyytyväinen. Se ei kuitenkaan enää saa oloani tuntumaan siltä kuin leijuisin puoli metriä maan pinnan yläpuolella, niin kuin silloin, kun aloin käyttää sitä. Aika vaihtaa siis, sillä tuoksun tehtävä on mielestäni saada kantajansa tuntemaan itsensä kuningattareksi (tai kuninkaaksi).

Luin jostakin, että Coco Mademoisellen eau de toilette ja eau de parfum ovat melko erilaisia, niissä on joitakin eri ainesosia. Kokeilin tänään tuoksua ensimmäistä kertaa iholle. Ennakkotietojen perusteella kokeilin EdP:tä vasempaan ja EdT:tä oikeaan ranteeseen. Tuoksut ovat tosiaan hyvin erilaisia! Molemmat vaikuttaisivat sopivan ihoni kanssa yhteen ihan hyvin, tuoksu ei ole ainakaan vielä tunti kokeilun jälkeen mennyt tunkkaiseksi. Tällä hetkellä pidän EdP:stä enemmän, EdT on makuuni hieman liian sitruunainen, en oikein pidä sitruunan tuoksusta. Katselen vielä loppupäivän, millaiseksi kokeilut osoittautuvat.

kuvat: fragrantica.com

2 kommenttia:

  1. joskus käytin hajuvettä joka päivä mutta nyttemmin olen jotenkin unohtanut sen. ja toisaalta nyt töihin en viitsi kyllä sitten laittaakaan edes. millähän sitä taas oppisi käyttämään edes vähän useammin:)

    VastaaPoista
  2. hanna: itsekään en kyllä töihin laita kun monilla asiakkailla on aistiyliherkkyyksiä äänten lisäksi myös tuoksuille ja muille jutuille. sillä tavalla oppii käyttämään päivittäin, että ostaa jotain niin ihanaa, että tekee mieli lisätä sitä koko ajan :)

    VastaaPoista