tiistai 14. syyskuuta 2010

Viikkoraportti vaatehaasteesta II

Kuuden vaatteen haasteessa mukana oleminen on kummallista. En ole juurikaan kaivannut muita vaatteitani. Pukeutuminen mihin tahansa tilaisuuteen käy hyvin nopeasti. Valitsemani vaatteet tuntuvat oikeilta.

Myönnän katsoneeni kuluneen viikon aikana arvostavasti ainoastaan kahta vaatekaappini muuta vaatetta: mustavihreää ctrl-tunikahupparia (joka ei ole ihan tyyliäni, mutta josta pidän silti kamalasti) ja vaaleanharmaata ribbitoppia, joka olisi kuitenkin ollut liian kylmä vaate ilman villatakkia.

Ulkona olen käyttänyt mustaa, lyhyttä trenssiä tai kanervanväristä nahkatakkia. En voi sanoa käyttäneeni mielikuvitusta myöskään asustevalinnoissa. Kaulahuivia en ole juuri tarvinnut. Pari kertaa olen käyttänyt Burberryn yksiväristä beige'iä villahuivia, mustia mokkanahkaisia hanskoja ja mustaa angoravillaista neulebaskeria. Mustien korollisten nahkasaappaiden lisäksi olen käyttänyt kiilakorkoisia mustia nauhakenkiä, valkoisia hai-kumisaappaita seka mustia lyhytvartisia converseja. Koruina ovat olleet valkokultaiset sormukset, hopeinen ohut papuranneketju sekä Kalevalan Pore-kaulakoru, josta kirjoitin aiemmin täällä.

Ainoa kriisinaihe: Olenko todella NÄIN tylsä pukeutuja?!

2 kommenttia:

  1. Hienoa että olet jaksanut noin hyvin! Mäkin olen sinnitellyt, tosin helpotusta on tuonut se ettei urheiluvaatteita tai juhlavaatteita lasketa haasteeseen. Asusteet taas on päässyt haasteen aikana entistäkin kovempaan käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Miss Bambi: ihmeen hyvin on kyllä mennyt, kuukausi jo puolessavälissä!

    VastaaPoista