tiistai 31. elokuuta 2010

Luomumainontaa



Ei siis luomutuotteiden mainontaa, vaan todellisuudesta lähtevää mainontaa. Pidän tästä! Lukekaa lisää idean kotisivuilta täältä.

Olen ottanut tavoitteekseni hehkuttaa blogissani ja muualla paikkoja, joissa olen saanut hyvää palvelua. En halua tästä palkkiota ja minulle on tärkeää, että kehun paikkaa siksi, että se on mielestäni hyvä. En myöskään halua, että astuessani liikkeen ovesta sisään he tietäisivät tästä tavastani. Palvelkoot niinkuin muutenkin palvelisivat. Koska olen luonteeltani rasittava optimisti, en pidä myöskään julkisesta negatiivisen palautteen antamisesta. Tykkään esimerkiksi Porkkanamafian toimintatavasta.

Vaikka toisinaan olen suhtautunut vähän skeptisesti Buzzaror-toimintaan, jossa olen mukana, olen todennut sen olevan järkevää nimenomaan siksi, että siellä ei vaadita antamaan positiivista, vaan ehdottoman rehellistä palautetta. En ota testattavakseni tuotteita, joita en joka tapauksessa ostaisi (poikkeuksena elintarvikkeet, jotka tulevat kuitenkin käytetyiksi). Esimerkiksi hammastahna on mielestäni järkevä buzzattava tuote, koska käytän sitä joka tapauksessa.

Ajattelin jossain vaiheessa tehdä postauksen yrityksistä, joita voin suositella. Haastan blogilliset lukijani tekemään saman ja linkittämään tekstin kommentteihin. Jos joku innostuu kirjoittamaan rehellisiä suosituksia (joista ei itse hyödy taloudellisesti), voin julkaista tietooni tulleet linkit postauksiin blogissani. Haaste on suunnattu erityisesti Mikämikämaan Wikelle (joka on tehnyt paluun blogimaailmaan kirjoitustauon jälkeen) ja Sagor om livet -blogin Hanna Maaritille.

4 kommenttia:

  1. jeejee, pitääki alkaa miettiä moista.. kun ehtis vaan kirjoittaa myös, tuntuu et olen pari päivää mennyt aamusta iltaan niin hurjalla vauhdilla et huh!:)

    VastaaPoista
  2. hanna: ei mitään kiirettä :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Mäkin olen käynyt tuolla weheartit:issä ja mietin tässä, saako niitä siis kopioida sieltä aivan laillisesti? Jos laittaa lähteen? Kiitos jos tiedät vastauksen ja anteeksi kun aivan vieraana vaan kyselen :)

    VastaaPoista
  4. ewaa: weheartit käsittääkseni lainaa kuvat muilta sivustoilta ja siellä on aina linkki alkuperäiseen lähteeseen. jos kuvia lainaa, laittaisin siis viittauksen alkuperäiseen kuvaan enkä weheartit:in, koska silloin yhteys alkuperäiseen sijaintiin ei näy :) en tunne lakia tästä, mutta järjellä ajattelisin näin.

    VastaaPoista