perjantai 23. heinäkuuta 2010

Pienet ihmeet: helpotusta korville lentokoneessa

Lentomatkoilla korvani eivät mene ainoastaan lukkoon, vaan rätisevät, vinkuvat ja kipeytyvät. Perillä saan yleensä olla pari ensimmäistä päivää korvat särkevinä ja lukossa enkä kuule mitään. Tai näin oli ennen. Sain aina samat vinkit: ooh, joku oli keksinyt, että purkkaa syömällä korvat aukeavat lukosta. (Selvästi joku, jolla tällaista todellista ongelmaa ei ole koskaan ollutkaan.) Samasta ilmiöstä olen kärsinyt myös korkeiden talojen pikahisseissä ja Alpeilla autoillessamme. Kyse ei ole siitä, että olisin yleensäkin yliherkkä kivulle, ennemminkin päinvastoin. Voi tosin olla, että jollekin hammassärky on vastaava asia kuin korvasärky minulle; vaikka itse kipu ei olisi (vielä) siihen liittyy pelko siitä, että se pahenee.

Muutama vuosi sitten löysin helpotuksen korvien paineherkkyytteen: Earplanes -korvatulpat. Tällä hetkellä käytössäni on keltaiset tulpat (aiemmat olivat siniset). Nämä on ostettu Pariisista lentokentän apteekista jatkolentoa odotellessa, mutta samanlaisia saa kyllä suomalaisistakin apteekeista. Hinta on nykyään korkeampi kuin muutama vuosi sitten, n. 8-10 euroa, mutta maksan sen mielelläni. Ennen Finnair myi näitä lennoillaan, mutta viimeksi kysyessäni niitä ei enää ollut.



Tavallisetkin korvatulpat helpottavat hieman, mutta näissä on se etu, että ne päässä kuulee kuulutukset ja vieruskaverin puheen ongelmitta. Itselläni on käytössä lasten koko ja sekin on hieman liian suuri, koska minulla on ehkä maailman kapeimmat aikuisen ihmisen korvakäytävät, minkä korvalääkäri toisensa perään on todennut. Suurimmalle osalle aikuisista sopii luullakseni aikuisten koko. Pitkillä lennoilla ainakin minulle riittää käyttö nousun ja laskun aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti