lauantai 28. helmikuuta 2009

lauantai 21. helmikuuta 2009

Vieras


Vienan lisäksi meillä on nyt toinenkin vieras. Vilkas ja seurankipeä kissanpentu. Se on pyörinyt vessan lavuaarissa, yrittänyt juoda vedet purentakiskojeni säilytysmukista ja soittanut kosketinsoitinta ihmeissään. Suloinen! Ei tuota malta olla ottamatta syliin. Mustat vaatteet on ihan täynnä kissankarvoja, mutta kun se kehrää!

perjantai 20. helmikuuta 2009

Something light blue?

Myös karhu lainasi kuulosuojaimiani. Nauratti tuo datausasento keskiviikkona kun Teemu oli täällä ja nyt on pakko jakaa ilo teidän kanssa.

Asiaan. Haluan esitellä uusimman rakkauteni: elämää nähneet korkokengät (30e, Play it Again Sam). Kaavailin niitä hääkengiksi, mutta ovat ehkä liian korkeat (9 cm) eivätkä välttämättä sovi pukuun. Ihan miten vaan, nämä kengät oli pakko pelastaa.


Ystävällinen myyjä esitteli minulle liikkeen kenkiä ja kun sopivia ei löytynyt, sanoi, että vielä olisi yhdet, mutta ne ovat oikeasti vanhat ja myös vanhan ja käytetyn näköiset, että niistä joko pitää tai ei. Minä pidin!! Niin kauniisti kuluneet kengät.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Matéta ja ituja


Juon matéta sormenjälkisestä lasista, koska leivoin vähän aikaa sitten pizzaa ja läträsin oliiviöljyn kanssa. Tekee ihan hyvää kuiville käsilleni. Pizza oli hyvää: ei liikaa täytteitä. Toiseen laitoin tomaattipyreetä, aurinkokuivattua tomaattia ja emmentalraastetta, vastarouhittua pippuria ja oreganoa, toiseen edellisten lisäksi vihreää pestoa. Oliiviöljyllä läträsin, koska itse tehty pizza on minusta parasta, kun sen päälle laittaa paistamisen jälkeen paljon tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä. Pidän tavallista ruokakaupasta ostettua basilikaa kasvamassa ikkunalaudalla ja vaihdan sen uuteen aina kun juuripaakku on kasvanut liian tiiviiksi.



Eilen liottamani mung-pavut ovat itäneet purkissaan, huomenna tai ylihuomenna ne ovat tarpeeksi pitkiä syötäväksi. Tuo muovinen idätyspurkki ei ole mikään sisustuselementti, mutta toimii kyllä hyvin eikä siinä idätettäviä juttuja tarvitse laittaa kuivauskaappiin unohduksiin (unohtaisin kuitenkin huuhdella, jos olisivat siellä). Idätyksestä kiinnostuneille on lisätietoa ja linkkejä vaikkapa tuolla wikipediassa (linkki sanassa "idätyksestä").

Tänään tuli uusi Olivia ja pidän kyllä siitä lehdestä paljon!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Olen liian tosikko leikkimään lumisotaa


Nalle saa lainata kuulokkeitani (kuulokkeet eikä mitkään kuulosuojaimet! miksi hiljaisuuden täytyisi olla passiivista, metelin puutetta?). Ne tulivat aika paljon halvemmaksi kuin ipod ja yhtä mielelläni niitä pidän, samaan käyttötarkoitukseen: kun haluan sulkea ympäristön pois. Ja muuhunkin: kun haluan hiljaisuutta, lukea kirjaa vaikka. Halusin ne, koska inhoan korvatulppia. Minulla on poikkeuksellisen kapeat korvakäytävät, joten ainoat hyvät korvatulpat olisivat teetetyt tai sitten pitäisi käyttää korvakittiä, joka ajatuksena inhottaa vielä enemmän. Sitä paitsi on hyvä, että muut näkevät, milloin en kuuntele.

Laitoin mung-pavut likoamaan idätystä varten. Kestää vielä, ennen kuin ne ovat syömäkelpoisia. Vein vaalean villakangastakkini pesulaan. Se on ollut minulla kovassa käytössä kolme talvea eikä sitä oltu kertaakaan pesty, vaikka se on useaan kertaan kastunut räntäsateessa ja alkanut haista märältä lapaselta. Vaikka märkä lapanen on aika nostalginen tuoksu, soisin sen häviävän vaatteistani nyt kun alan olla aikuisiässä. Olen liian tosikko leikkimään lumisotaa, en pidä siitä. Lumesta muuten kyllä pidän. Haluan maata hangessa ja katsoa revontulia. Sääli, että täällä etelässä ei paljon hankia näe, revontulista puhumattakaan. Silti rakastan Helsinkiä. Ja Turkua, Posiota, Dublinia, Reykjavikia, ihan vain muutaman mainitakseni. Ehkä minusta tulee liikkuva aikuinen niin kuin vanhemmistani. Stereotypioita lietsoakseni sanon, että se johtuu siitä, että äidin puolen suvussa on mustalaisverta.

Mietin tänään, miten paljon mieluummin asun kämppisten kanssa kuin yksin. Nautin todella paljon yksinolosta, mutta kotona on kiva olla jonkinlaista yhteisöllisyyttä. Vaikka meillä ei paljon laiteta ruokaa yhdessä (kämppiksistä A ei laita kovin usein ruokaa ja V laittaa aika lihapitoisia ruokia), sentään juodaan kahvit yhdessä, pestään täysiä koneellisia pyykkiä (eikä sukat silti lopu kesken), tilataan vain yhtä hesaria, maksetaan yhdestä nettiliittymästä, tarvitaan vain yksi imuri, silitysrauta, sähkövatkain, omistetaan kolminkertainen määrä CD-levyjä, ja onhan tämä varmaankin ekologisempaa näin. Koska olen kasvanut suuren perheen keskellä, ajatus yksin asumisesta tuntuu jotenkin kummalliselta. Vähän kuin ajaisi autoa, jossa on ratti oikealla puolella. Saattaisi onnistua, mutta miksi kokeilisin. (Tuo vertaus oli muistaakseni Valituissa paloissa 90-luvulla.)

Tässä huoneessa tulee salakavalasti hämärä. Saniainen ja kultaköynnös ovat varjossa ja elossa olevan näköisiä. Kärsimysköynnös kaipaa mullanvaihtoa, mutta vielä ei ole tarpeeksi kevät siihen. Orkidea ja viirivehka kukkivat kukkivat kukkivat. Anopinkieli muuttaa pian takaisin Lindalle, joka on palannut Norjasta.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Miksi sen täytyisi olla niin vaikeaa

Meillä oli eilen vieraita. Ehkä 15-20 kaveriani tai heidän kaveriaan. Tarjosin kylmää vettä, matéta ja rooibosta. Tänään luin toukokuun 2008 Divaanista Hanna Jensenin jutun siitä, miksi ihmiset eivät pyydä vieraita koteihinsa. (Minulle epätavallista lukea vanhoja lehtiä, mutta tuo Divaani on ollut sen verran mielenkiintoinen, että harkitsen sen tilaamista.) Nykyään Suomessakin on totuttu tapaamaan ystäviä kahviloissa ja ravintoloissa, ei-kenenkään maalla. Minulla ei ole missään tapauksessa mitään kahviloita tai ulkona syömistä vastaan, päin vastoin, mutta en soisi sen kilpailevan kotikyläilyn kanssa.

Itselläni suurin este vieraiden pyytämiseen on yleensä se, että en jaksa hääräillä koko iltaa keittiössä, vaan haluan itsekin osallistua keskusteluun, yhteisiin peleihin ja muuhun kivaan. Ehkä tupakeittiö, niin paljon kuin sitä on haukuttukin epäkäytännöllisyydestään, olisi toimiva ratkaisu tähän. Voisi samalla laittaa ruokaa ja jutustella vieraiden kanssa. Kun tuskailin tuota keittiössä hääräilemisen turhauttavuutta kämppikselleni Viljalle tänään, hän totesi että se nyt vain on emännä rooli. Ei käy minulle! Minun emännän roolini ei ole sitä. Minun emännän roolini on huolehtia, että kaikki vieraat viihtyvät ja löytävät juttuseuraa. En tietenkään tarkoituksella pidä vieraitani nälässä olemalla tarjoamatta mitään syötävää. Usein haluan kuitenkin pyytää vieraita ex tempore, silloin kuin kaverini ovat yhteistä illanviettopaikkaa vailla. Toivottavaa olisi, että olisin huomannut ajoissa ostaa kaupasta raakapakastepullaa tai konvehtirasian. Valitettavaa on, että usein en ole huomannut.

Hanna Jensenin Divaaniin kirjoittamassa jutussa mietitään keinoja vierailujen kaavamaisuuden ja jäykkyyden poistamiseen. Nyyttärit! Tai sitten, ei aina yhdessä ollessa ole pakko syödä. Itse en ainakaan mene kylään ruoan perässä. Minä pidän rennosta yhdessäolosta, sohvalla venymisestä, ideoiden jakamisesta. Kerron mieluummin kirjahyllyni kirjoista kuin kierrän esittelemässä viimeisen päälle siivottua asuntoa. Sitä paitsi luotan siihen, että jos vieraat eivät viihdy, he tajuavat itse lähteä pois. Tai että he jumittavat rennosti, eräs kaverini pyysi saada ostaa vanhan kuluneen ja korjaillun sohvamme, koska siinä saa kuulemma nukuttua maailman parhaat päiväunet.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Tuokaa minulle tulppaaneita!

Helsinkiin oli tullut kevät sillä aikaa kun olin viikonlopun Oulussa. Annoin orkideoille ylimääräisen upotuskastelun, koska ne olivat niin voimakkaassa sitruunankeltaisessa auringonvalossa ikkunalaudalla. Niissä on taas nuppuja, ja niin on viirivehkassakin. Yleensä kai viirivehkat kukkivat lähes tauotta, mutta tuo minun yksilöni ei, koska se on vielä kovin pieni ja voimaton.

Olen lukenut aikaisemmin tilaamaani Tyylikkään köyhäilyn taitoa, jonka posti toi tänä aamuna. Ensimmäinen luku oli erittäin hyvä, toinen melko sekava. Kirjoittajalla on retoriikka hallussa, jos niin voi sanoa kirjoituksesta. Ideologiaa on vaikea kyseenalaistaa, koska se on sinänsä jo irtisanoutunut länsimaisen yhteiskunnan omistuskeskeisistä normeista, ikään kuin kieltänyt arvon. Koko kirjassa taitaakin oikeastaan olla kyse arvon kieltämisestä, siitä, miten köyhyys on vapautta. Ja kyllähän minä sen ymmärrän, vaikka en olekaan sisäistänyt, en välttämättä sisäistäkään. Itselläni on rahaan aika huoleton suhtautuminen. Jos sitä on, sitä voi käyttää, jos ei ole niin ei käytetä. En silti ole erityisen tuhlaavainen enkä koe mitään tarvetta yrittää tyhjentää tiliäni.

Ulkona syöminen on silti minusta kyllä mukavaa. Ravintolan ei välttämättä tarvi olla erityisen hieno, kunhan siellä saa syödä rauhassa. Kahvilat ovat jopa vielä suloisempia. Niissä on se huono puoli, että kahvi loppuu nopeammin kuin ruoka ja loppuaika menee helposti espresson kylkiäisinä tulleen fazerin sinisen konvehdin paperin taitteluun ja viimeisen kahvipisaran kierittämiseen kupissa ympäri ympäri ympäri. Eilen kävimme Vienan ja poikaystäviemme kanssa Amarillossa. Huomenna kokoustamme HeKO:n uuden ja vanhan hallituksen kanssa Ostrabotnialla.